Ajankohtaista

QTeam-verkostolla uusi logistiikkaohjaaja

Matti Martinmäki aloitti reilu kuukausi sitten QTeam-verkostossa logistiikkaohjaajana. Hänen vastuualueinaan ovat QTeam-verkoston ajot Lapissa ja Koillismaalla.

”Tuuraan Heikin isyysvapaan ajan. Nykyään on kätevää, kun pystyy paljon tekemään etänä”, kertoo Matti, joka työskentelee Jämsästä käsin. ”Haasteellista on se, että työmäärää voi kerralla tulla paljon. Tärkeää on kuitenkin pystyä toimimaan tehokkaasti.”

Armeijan jälkeen Matti toimi puutavara-auton kuljettajana lähes viiden vuoden ajan Etelä- ja Keski-Suomessa. ”Halusin kehittää itseäni ja hakeuduin sitten vielä opiskelemaan Jyväskylän ammattikorkeakouluun”, Matti kertoo. Logistiikkainsinöörin paperit ovat miehellä noin vuoden päästä kourassa.  

Matti tutustui QTeamiin jo ajaessaan itse puuta. Yritys, jossa hän tuolloin työskenteli, oli QTeam-verkoston jäsen. Parasta puutavara-autonkuljettajan työssä oli haasteellisuus ja se, että työ pysyi mielenkiintoisena.

Ajankohtaista

Copyright © 2024 QTeam.

Ota yhteyttä